Historian siipien havinaa lyhykäisesti...
Amerikanakitan juuret ulottuvat hyvin kauas Japanin historiaan. Sen esi-isiä kutsuttiin Odate-Inuiksi Odate-kylän nimen mukaan (Inu = koira). Tämän odate-tyyppisen akitan ja nykyisen japanilaistyyppisen akitan esi-isät ovat olleet ainakin osittain samoja koiria. Odate Inu oli suuri ja hyvin raskasrakenteinen vartioimiseen ja koirataisteluihin käytetty molossityyppinen koira. Selkeä molossiveri saatiin aikaan sekoittamalla rotuun bulldogia, bullterrieriä, mastiffia, tanskandoggia ja bernhardinkoiraa sekä japanilaista suurta Tosa Inua. Näitä molossityyppisiä akitoja oli toisen maailmansodan jälkeen eniten jäljellä Japanissa muiden rotujen ollessa lähes sukupuuton partaalla sodan vuoksi. Näitä molossi-akitoja amerikkalaissotilaat siis veivät kotimaahansa, jossa siitä tuli hyvin suosittu rotu.
Vastakohtaisuuksien rotu
Nimensä mukaisesti amerikanakita on yhdysvaltalaisten kasvattajien työn tulos. Rotu kasvatettiin varsinaisesti ja virallisesti Toisen Maailmansodan jälkeen Japanista USA:an tuoduilla kantakoirilla.
Amerikanakita on suuri ja vankka molossityyppinen pystykorva. Sillä on erittäin voimakas rakenne ja järeä luusto. Sen ilme on hyvin vaikuttava ja sillä on suuri karhumainen pää. Karvapeite on kaksinkertainen, peitinkarva on karhea ja säänkestavä. Amerikanakita voi olla monen värinen; punainen, kellanruskea, valkoinen, musta, jopa läikikäs (pinto) ja juovikas (brindle) jne. Säkäkorkeus on uroksilla keskimäärin 66-71 cm ja nartuilla 61-66 cm (poikkeuksia suuntaan tai toiseen löytyy).
Amerikanakita on luonteeltaan erittäin rohkea ja sillä saattaa olla hyvin voimakas vartioimisvaisto. Ulkoisesti se on hyvin rauhallisen ja itsevarman näköinen. Omaa perheväkeään kohtaan se osoittaa mitä suurinta lempeyttä ja kiintymystä. Sen luonne pitääkin sisällään suuria vastakohtaisuuksia, joka tekee siitä erittäin hurmaavan ja ainutlaatuisen.
Oman arvonsa tunteva ja voimakas koira
Amerikanakitan rauhallisen arvokkaan näköinen olemus saattaa monta kertaa hämätä esimerkiksi vastaantulevan koiran - mikäli tarve vaatii, se kykenee toimintaan silmänräpäyksessä. Amerikanakita on hyvin oman arvonsa tunteva ja oikeudentajuinen koira. Koska sillä on suuri omanarvontunto ja äärettömän voimakas oma tahto, se katsoo ettei sen tule välttämättä miellyttää isäntäänsä tottelemalla jos ei sitä itseään satu kiinnostamaan. Tämän vuoksi amerikanakitaa ei voi ensimmäiseksi suositella palveluskoiraa hakevalle. Siitä saa ilman muuta oikeanlaisella motivoivalla koulutuksella hyvinkin tottelevaisen koiran (parhaimmat kilpailevat tokossa), mutta kouluttajalta vaaditaan joskus pitkää pinnaa ja hyvää huumorintajua! Amerikanakita on hyvin älykäs ja se oppii nopeasti uudet asiat ja sen muisti on ilmiömäinen, mutta se, viitsiikö se tehdä niin kuin pitäisi onkin ihan toinen juttu. Tämän vuoksi koulutuksen on syytä pohjautua ruhtinaalliseen palkitsemiseen. Mikäli sitä yrittää pakottaa se saattaa nopeasti iskeä 'hanskat tiskiin' ts. esimerkiksi heittäytyä keskelle tietä makaamaan syvästi loukkaantuneena.
Oma perhe kaikki kaikessa, muut lähes ilmaa
Omaa perhettään kohtaan amerikanakita osoittaa maailman suurinta lempeyttä ja kiintymystä, vaikkakaan se ei välttämättä halua olla kokoaikaa rapsuteltavana. Se haluaa välillä vetäytyä omaan rauhaansa nauttimaan vain omasta läsnäolostaan. Se tulee hyvin toimeen lasten kanssa, kunhan sekä sillä että perheen lapsilla on selvät pelisäännöt alusta lukien, mitä saa kumpikin tehdä ja mitä ei. Suuren kokonsa ja luonneperimänsä vuoksi amerikanakita ei ole hyvä painikaveri, joten kaikki turhat retuutus- ja jahtausleikit sekä leikkimielinen karhunpaini on syytä pitää leikeistä pois. Varsinkaan vierailta ihmisiltä se ei välttämättä alkuunkaan sulata sitä mitä esimerkiksi omalta kotiväeltä, siinä se on lähes lahjomaton. Se saattaa suhtautua hyvinkin varauksellisesti ja pidättyväisesti vieraita kohtaan eikä välttämättä tule esimerkiksi edes tervehtimään tulijaa lähietäisyydelle, vaan saattaa tarkkailla tätä sille sopivan välimatkan päästä. Voimakkaan vartioimisvaistonsa vuoksi sitä ei tule lähestyä mikäli kotiväki on poissa. Mikäli saavutat amerikanakitan ystävyyden ja hyväksynnän vieraana, se muistaa kyllä sinut aina ja ottaa sinut ystävällisesti vastaan.
Mikä on pitkäkarvainen amerikanakita?
Jotkut amerikanakitat kantavat resessiivistä (eli väistyvää) geeniä, jonka johdosta kaksi täysin normaalikarvaista koiraa saattaa saada pitkäkarvaisia jälkeläisiä. Jotta pitkäkarvainen pentu syntyisi, sen on saatava kyseinen geeni molemmilta vanhemmilta. Pitkäkarvaisuus on amerikanakitan rotumääritelmässä virhe, se ei siis ole toivottu ominaisuus rodussamme. Pitkäkarvaiset koirat kuitenkin rekisteröidään siinä missä muutkin, eli niiden kanssa voi harrastaa ihan samalla tavalla kuin minkä tahansa amerikanakitan kanssa. Ainoastaan näyttelytähteä pitkäkarvaisesta amerikanakitasta ei tule. Pitkäkarvaisuus ei kuitenkaan ole hylkäävä virhe, joten pitkäkarvaisellekin koiralle on mahdollista hankkia joihinkin harrastuksiin tarvittava näyttelytulos. Ja tietysti pitkäturkki on loistava kotikoira ja seuralainen.
Pitkäkarvainen amerikanakita eroaa normaalikarvaisista rotutovereistaan vain ja ainoastaan karvan pituuden ja laadun suhteen. Pitkäkarvaisilla yksilöillä karvan pituus voi vaihdella huomattavasti, toisilla karva on pidempää, toisilla lyhyempää, ja pitkäkarvaisuuteen liittyy tavallisesti myös normaalia pehmeämpi karva ja hapsutusta (korvissa, jaloissa jne.). Karvan pehmeyden vuoksi pitkäkarvaisten turkki ei pidä sadetta, eikä hylji likaa ihan yhtä hyvin kuin normaalikarvaisten amerikanakitoiden. Pitkä karva vaatii luonnollisesti myös jonkin verran enemmän harjaamista takkuuntumisen ehkäisemiseksi, kuin normaali amerikanakitan karva, mutta kaiken kaikkiaan pitkäkarvaisen amerikanakitan turkinhoito on helppoa useisiin turkkirotuihin verrattuna.
Lähde: Suomen amerikanakita ry
About our big americans
Amerikanakitan juuret ulottuvat hyvin kauas Japanin historiaan. Sen esi-isiä kutsuttiin Odate-Inuiksi Odate-kylän nimen mukaan (Inu = koira). Tämän odate-tyyppisen akitan ja nykyisen japanilaistyyppisen akitan esi-isät ovat olleet ainakin osittain samoja koiria. Odate Inu oli suuri ja hyvin raskasrakenteinen vartioimiseen ja koirataisteluihin käytetty molossityyppinen koira. Selkeä molossiveri saatiin aikaan sekoittamalla rotuun bulldogia, bullterrieriä, mastiffia, tanskandoggia ja bernhardinkoiraa sekä japanilaista suurta Tosa Inua. Näitä molossityyppisiä akitoja oli toisen maailmansodan jälkeen eniten jäljellä Japanissa muiden rotujen ollessa lähes sukupuuton partaalla sodan vuoksi. Näitä molossi-akitoja amerikkalaissotilaat siis veivät kotimaahansa, jossa siitä tuli hyvin suosittu rotu.
Vastakohtaisuuksien rotu
Nimensä mukaisesti amerikanakita on yhdysvaltalaisten kasvattajien työn tulos. Rotu kasvatettiin varsinaisesti ja virallisesti Toisen Maailmansodan jälkeen Japanista USA:an tuoduilla kantakoirilla.
Amerikanakita on suuri ja vankka molossityyppinen pystykorva. Sillä on erittäin voimakas rakenne ja järeä luusto. Sen ilme on hyvin vaikuttava ja sillä on suuri karhumainen pää. Karvapeite on kaksinkertainen, peitinkarva on karhea ja säänkestavä. Amerikanakita voi olla monen värinen; punainen, kellanruskea, valkoinen, musta, jopa läikikäs (pinto) ja juovikas (brindle) jne. Säkäkorkeus on uroksilla keskimäärin 66-71 cm ja nartuilla 61-66 cm (poikkeuksia suuntaan tai toiseen löytyy).
Amerikanakita on luonteeltaan erittäin rohkea ja sillä saattaa olla hyvin voimakas vartioimisvaisto. Ulkoisesti se on hyvin rauhallisen ja itsevarman näköinen. Omaa perheväkeään kohtaan se osoittaa mitä suurinta lempeyttä ja kiintymystä. Sen luonne pitääkin sisällään suuria vastakohtaisuuksia, joka tekee siitä erittäin hurmaavan ja ainutlaatuisen.
Oman arvonsa tunteva ja voimakas koira
Amerikanakitan rauhallisen arvokkaan näköinen olemus saattaa monta kertaa hämätä esimerkiksi vastaantulevan koiran - mikäli tarve vaatii, se kykenee toimintaan silmänräpäyksessä. Amerikanakita on hyvin oman arvonsa tunteva ja oikeudentajuinen koira. Koska sillä on suuri omanarvontunto ja äärettömän voimakas oma tahto, se katsoo ettei sen tule välttämättä miellyttää isäntäänsä tottelemalla jos ei sitä itseään satu kiinnostamaan. Tämän vuoksi amerikanakitaa ei voi ensimmäiseksi suositella palveluskoiraa hakevalle. Siitä saa ilman muuta oikeanlaisella motivoivalla koulutuksella hyvinkin tottelevaisen koiran (parhaimmat kilpailevat tokossa), mutta kouluttajalta vaaditaan joskus pitkää pinnaa ja hyvää huumorintajua! Amerikanakita on hyvin älykäs ja se oppii nopeasti uudet asiat ja sen muisti on ilmiömäinen, mutta se, viitsiikö se tehdä niin kuin pitäisi onkin ihan toinen juttu. Tämän vuoksi koulutuksen on syytä pohjautua ruhtinaalliseen palkitsemiseen. Mikäli sitä yrittää pakottaa se saattaa nopeasti iskeä 'hanskat tiskiin' ts. esimerkiksi heittäytyä keskelle tietä makaamaan syvästi loukkaantuneena.
Oma perhe kaikki kaikessa, muut lähes ilmaa
Omaa perhettään kohtaan amerikanakita osoittaa maailman suurinta lempeyttä ja kiintymystä, vaikkakaan se ei välttämättä halua olla kokoaikaa rapsuteltavana. Se haluaa välillä vetäytyä omaan rauhaansa nauttimaan vain omasta läsnäolostaan. Se tulee hyvin toimeen lasten kanssa, kunhan sekä sillä että perheen lapsilla on selvät pelisäännöt alusta lukien, mitä saa kumpikin tehdä ja mitä ei. Suuren kokonsa ja luonneperimänsä vuoksi amerikanakita ei ole hyvä painikaveri, joten kaikki turhat retuutus- ja jahtausleikit sekä leikkimielinen karhunpaini on syytä pitää leikeistä pois. Varsinkaan vierailta ihmisiltä se ei välttämättä alkuunkaan sulata sitä mitä esimerkiksi omalta kotiväeltä, siinä se on lähes lahjomaton. Se saattaa suhtautua hyvinkin varauksellisesti ja pidättyväisesti vieraita kohtaan eikä välttämättä tule esimerkiksi edes tervehtimään tulijaa lähietäisyydelle, vaan saattaa tarkkailla tätä sille sopivan välimatkan päästä. Voimakkaan vartioimisvaistonsa vuoksi sitä ei tule lähestyä mikäli kotiväki on poissa. Mikäli saavutat amerikanakitan ystävyyden ja hyväksynnän vieraana, se muistaa kyllä sinut aina ja ottaa sinut ystävällisesti vastaan.
Mikä on pitkäkarvainen amerikanakita?
Jotkut amerikanakitat kantavat resessiivistä (eli väistyvää) geeniä, jonka johdosta kaksi täysin normaalikarvaista koiraa saattaa saada pitkäkarvaisia jälkeläisiä. Jotta pitkäkarvainen pentu syntyisi, sen on saatava kyseinen geeni molemmilta vanhemmilta. Pitkäkarvaisuus on amerikanakitan rotumääritelmässä virhe, se ei siis ole toivottu ominaisuus rodussamme. Pitkäkarvaiset koirat kuitenkin rekisteröidään siinä missä muutkin, eli niiden kanssa voi harrastaa ihan samalla tavalla kuin minkä tahansa amerikanakitan kanssa. Ainoastaan näyttelytähteä pitkäkarvaisesta amerikanakitasta ei tule. Pitkäkarvaisuus ei kuitenkaan ole hylkäävä virhe, joten pitkäkarvaisellekin koiralle on mahdollista hankkia joihinkin harrastuksiin tarvittava näyttelytulos. Ja tietysti pitkäturkki on loistava kotikoira ja seuralainen.
Pitkäkarvainen amerikanakita eroaa normaalikarvaisista rotutovereistaan vain ja ainoastaan karvan pituuden ja laadun suhteen. Pitkäkarvaisilla yksilöillä karvan pituus voi vaihdella huomattavasti, toisilla karva on pidempää, toisilla lyhyempää, ja pitkäkarvaisuuteen liittyy tavallisesti myös normaalia pehmeämpi karva ja hapsutusta (korvissa, jaloissa jne.). Karvan pehmeyden vuoksi pitkäkarvaisten turkki ei pidä sadetta, eikä hylji likaa ihan yhtä hyvin kuin normaalikarvaisten amerikanakitoiden. Pitkä karva vaatii luonnollisesti myös jonkin verran enemmän harjaamista takkuuntumisen ehkäisemiseksi, kuin normaali amerikanakitan karva, mutta kaiken kaikkiaan pitkäkarvaisen amerikanakitan turkinhoito on helppoa useisiin turkkirotuihin verrattuna.
Lähde: Suomen amerikanakita ry
About our big americans
- The Akita is named for the province of Odate ( Odate-Inu) in northern Japan, where he is believed to have originated. The Akita's known existence goes back to the 1600s, when the breed guarded Japanese royalty and was used for hunting fowl and bears and also to dogfights. The Akita is a bold and willful dog, naturally wary of strangers but extremely loyal to his family. He is alert, intelligent, and courageous. He tends to be aggressive toward other dogs, especially those of the same sex. He is best suited to a one-dog household or with the opposite sex. With his family, the Akita is affectionate and playful. He enjoys the companionship of his family and wants to participate in daily activities. He's mouthy and enjoys carrying toys and household items around. Despite the common belief that he never barks, he is in fact noisy, known to grumble, moan — and, yes, bark if he believes the situation warrants it.
- Be aware the Akita's strong personality can be overwhelming. He is not the dog for a first-time owner or for the ones who demand absolute obeying, and he is not for the timid. He needs an owner who can provide firm, loving discipline. Activity is essential for this active breed. He needs plenty of exercise to keep him from becoming bored and, in turn, destructive.The naturally protective Akita has a propensity to become aggressive if allowed, or if he isn't raised properly. Training the Akita is essential, and so is proper socialization from an early age. Keep in mind that this breed is stubborn, so extra patience and lots of humour is necessary to teach him proper canine manners.
- Akitas are generally healthy, but like all breeds of dogs, they're prone to certain conditions and diseases.
- What is never debated is the Akita's historical and famous combination of fearlessness and loyalty. These traits were once put to the test at the London Zoo, when a Sumatran tiger cub was orphaned. The zookeepers needed special help in raising the cub, and they chose an Akita puppy for this important task. They knew the Akita would not be frightened and could engage in play that would help the tiger cub with necessary life lessons. Moreover, the Akita's dense fur would protect him from sharp claws, and the pup's inherent loyalty to his playmate would provide desired companionship and protection for the bewildered, orphaned cub. The Akita served in the role successfully and "retired" from the job when the tiger reached near-adulthood.
This is a dog who is truly fearless, fully confident, and will exhibit unfaltering devotion to his family.